ISS on kuvannut taas yhden videon, jossa lentelee mielenkiintoisia valopalloja. Tällä kertaa video on kuvattu Antarktiksen yllä, jossa ei pitäisi olla lentoliikennettä, tai se pitäisi olla ainakin minimissä. Tästä huolimatta ISS:n, eli kansainvälisen avaruusaseman kuvaamalla videolla näkyy useita lentäviä valopalloja, joille ei ole annettu normaalia selitystä. Valopalloja näkyy videolla ainakin 80 kappaletta, joka itsessään on myös iso määrä alueella, jossa lentoliikennettä ei yleensä ole. Valopallot lentävät eri korkeuksilla ja ovat suurin osa menossa samaan suuntaan keskenään, niiden nopeus kuitenkin vaihtelee ja osa lentää myös eri ilmansuuntaan kuin valtajoukko. Keissiä käsitellään tarkemmin alla olevan videon kohdassa 4:41.
Alkuperäisen videon otti talteen ISS:n livelähetykseltä Mary Hall, joka lisäsi sen Youtubeen 2.2.2023. Viimeksi uutisoimme ISS:n kuvaamista valopalloista 6.3.2023. Aikaisemmin NASA on selittänyt liikkuvia valopalloja videoillaan mm. kalastajalaivojen valoina. Videolla näkyy kuitenkin, että tällä videolla valot eivät voi olla kalastajalaivoista lähtöisin koska kohteet liikkuvat selvästi eri korkeuksilla ja videon loppupäässä mm. pilvien yläpuolella. Näkyykö videolla maan ulkopuolisten porukoiden avaruuslaivue? Mitä mieltä sinä olet? Kiitos Ylilautalaiselle anonyymille, joka teki videosta postauksen Ylilautaan ja herätti täten SGL:n huomion. Suomen Galaktinen Liitto jatkaa ufoilmiöistä sekä avaruuskulttuurista uutisointia, kun IL ja muut roskalehdet pysyvät näistä aiheista hiljaa. EDIT 11.4.2023: Suomen Galaktinen Liitto tarkisti alkuperäisen lähteen ja video on aito. Alkuperäinen livetaltiointi löytyy nauhoitteena ISS:n youtubekanavalta. Tässä on kyseinen video: https://www.youtube.com/live/aocGFdeAwY8 Toiminta alkaa videolla about kohdasta 2:39:00 jolloin näkyy ensimmäinen nopeasti ohittava objekti ja jatkuu sen jälkeen aina kohtaan 2:42:40 jonka jälkeen ei enää oikein tapahdu mitään. Tästä näkee ISS:n tarkemman sijainnin myös kun on nuo karttakuvat missä menee, paikka on siis lähellä Antarktista, meren yläpuolella. Jos haluat tukea näistä ilmiöistä uutisointia ja saada mielenkiintoisia jäsenetuja (mm. jäsenlehtiä, jäsenkortin, eksklusiivista videomateriaalia jne.), niin voit lukea lisää jäsenyyksistä täältä ja harkita vuosijäsenyyden hankkimista. 15% alennus kaikista jäsenyyksistä koodilla ISS15. Koodi on voimassa maaliskuun 2023 loppuun saakka.

Comentários