top of page
sgl-yläbanneri5.png
Writer's pictureWespa

Israelilainen Tutkija vahvistaa Valon Galaktisen Liiton olemassaolon

Päivitetty: 3. tammik. 2021

Entinen Israelin avaruusturvallisuus- johtaja kertoo, että avaruusolevaisia on olemassa.

Haim Eshed on Israelissa toimiva professori Techionin Asher Space Tutkimus instituutissa sekä Israelin teknologia-instituutissa. Tämän lisäksi hän on ollut entinen avaruusohjelmien organisoija Israelin puolustusvoimille jo noin 30 vuoden ajan. Nyt Haim Eshed uskaltaa kertoa, että Israel ja USA ovat tienneet avaruusolevaisista jo vuosikymmenten ajan ja välttäneet kertomasta siitä kansalle välttääkseen ”massahysterian”. Avaruuselämän olemassaolo on ollut monissa piireissä tiedetty salaisuus, jota on varjeltu monin eri keinoin, jotta kontrollijärjestelmä ja muut pysyisivät pystyssä, massahysteriaa se herättää lähinnä eliitissä ja vanhoissa järjestelmäkaavoissa. Professori Eshed, ei kuitenkaan väitä pelkästään, että avaruuselämää olisi olemassa, vaan hän varmistaa myös sen, että he ovat yhteydessä meihin Valon Galaktisena Liittona ja/tai Valon Galaktisena Federaationa, Englanniksi se tunnetaan nimellä Galactic Federation of Light, sekä GFL -lyhtenteellä.

Kyseiseen jaostoon kuuluu satoja eri avaruuslajeja/rotuja, mm. Plejadeilta, Lyyrasta, Zeta Reticulista, Orionista ja jonkin verran Maapalloltammekin. Mm. Alex Collier on ollut fyysisissä yhteyksissä GFL:ään, mutta tämän lisäksi heitä on kanavoinut satoja, ellei jopa tuhansia eri ihmisiä, jakaen viestejä ja herätellen ihmiskuntaa. Tämän tiedon sisääntuonti on hieno asia, sillä se varmistaa myös sen, että me Suomen Galaktisessa Liitossa olemme oikealla asialla, edistämässä Maapallon sekä Suomen suhteita avaruustystäviimme, ottaen uusia harppauksia eteen niin henkisessä, sosiaalisessa, teknologisessa kuin kulttuurisessakin evoluutiossa. GFL:stä liikkuu myös paljon disinformaatiota, niiden väitetään tulevan pelastamaan koko ihmiskunta, kun meidän riittää vain istua persiillämme. Asia ei kuitenkaan ole näin, GFL toki luo diplomaattisia suhteita, mutta heidän viestinsä on ollut aina selkeä: "haluamme olla kontaktsissa teihin, tuemme ja autamme teitä, mutta teidän on herättävä ja hoidettava omat asianne Maapallollanne". Heidän tarkoitus ei ole siis lelliä meitä ja hoitaa asioita puolestamme, vaan meidän tehtävä on olla tietoisia asioista, jakaa informaatiota, sekä vaikuttaa järjestelmän toimintaan. Tätähän olemme paljolti jo tehneet ja maapallolla on menossa iso puhdistusoperaatio. Myös Suomessa on mm. THL:n vääristä toimista tehty rikoskanne sekä huhutaan, että poliittisen järjestelmän puhdistuskin alkaisi pian vuonna 2021. Tämä tieto on vain yksi osa heräämistä, aikaisemmin USA:n armeija on myöntänyt kuvanneensa aluksia, joiden liikkeet ja käyttätyminen viittaisi avaruuselämään, tosin he eivät asiaa vielä suoraan sano, mutta ovat sentään vahvistaneet videoittensa aitouden. Elämme hienoja aikoja, varsinkin nyt kun 21.12 jälkeen olemme siirtyneet Vesimiehen aikakaudelle, joka tulee olemaan nimenomaan Galaktisen Aikakauden startti. Jos et ole vielä hankkinut Suomen Galaktisen Liiton jäsenyyttä, niin nyt on hyvä hetki hankkia itsellesi vuosijäsenyys. Jäsenenä pysyt parhaiten mukana kaikesta Avaruuskulttuuriin liittyvästä informaatiosta, tavoitteenamme ja toimintatapanamme on jakaa faktapohjaista tietoa avaruuselämästä, heidän kulttuuristaan sekä yhteydestä meihin. Ensimmäisessä jäsenlehdessämme mm. kerromme totuuden sekä tarkan aikalinjan Roswellin maahansyöksystä sekä esittelemme kolmen eri avaruusolevaisen ruumiin DNA-tutkimuksia. Tulevilla jäsenlehdillä tulemme kertomaan lisää tiukkaa tietoa, mm. Petrozavodskin avaruuskontaktista. Jäsenlehden lisäksi saat myös muita etuja, joista tarkemmin täällä. Liitythän myös postituslistallemme sivuston alaosasta, niin saat ilmoituksen aina kun uusia artikkeleita julkaistaan. :) Hyvää alkavaa vuotta 2021, toivottaa Suomen Galaktisen Liiton perustaja Vesa Äijälä. Lähteet: https://www.nbcnews.com/news/weird-news/former-israeli-space-security-chief-says-extraterrestrials-exist-trump-knows-n1250333 https://www.jpost.com/omg/former-israeli-space-security-chief-says-aliens-exist-humanity-not-ready-651405 Aiheesta kertoi myös: suomipuhe.com

1 879 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page