top of page
sgl-yläbanneri5.png

Haastattelussa Projekti Planeetta Maa kirjan kirjoittaja Kati Hoffström

Juttelimme Kati Hoffströmin kanssa galaktisista asioista ja hänen uudesta kirjastaan, joka on aiheuttanut Suomessa isoa huomiota. Kati tiesi, että haluaa kirjan omakustanteena ja projektiin lähti mukaan I am Booksin Klaus Rahikainen. Tästä huolimatta Kati lähetti kirjasta vedokset noin kymmeneen isoon kirjatoimistoon, josta suurin osa ei vastannut mitään ja muutama vastasi, että kirja ei sovi heidän julkaisuteemaansa tms... Tässä vaiheessa kirja oli ollut muutamia päiviä myynnissä ja ensimmäinen 1500 kappaleen erä oli jo loppuunmyyty. Kirja on siis herättelemässä olemassaolollaan myös isoja kirjajulkaisimoita ,jotka ovat nyt hämillään kirjasta ja siitä, että miten tämän genren kanvoitu kirja voi myydä niin nopeasti ja isosti. Kirja on tuotettu kanavoinnin avulla, kanavoinnista suurimman osan on suorittanut Kati ja kirjan alkuosuudessa Janne Laakso kyselee kysymyksiä avaruusentiteetiltä, jota hänen avopuolisonsa kanavoi transsimeditaation aikana. Katille ja Jannelle esittäytynyt lähde kertoo olevansa (Maailmojen) Galaktisesta Federaatiosta, johon kuuluu useita älykkäitä ja henkisiä avaruuslajeja. Kirjassa kerrotaan miten he ovat tukemassa Maapallon kehitysprosessia ja miten tulevaisuudesta meistä tulee galaktinen laji jolla on mahdollisuus ottaa käyttöön positiivista teknologiaa sekä olla yhtedessä galaktisiin porukoihin. Videohaastattelussa Kati kertoo enemmän siitä miten yhteys muodostui, kirjasta sekä Suomen kollektiivisen karman läpikäymisestä, jota nykyajan itänaapuridilemmat meille heijastelevat. Katso haastatteluvideo suoraan alta.



Videon katsojille ja Wespan Youtubekanavan tilaajille suoritetaan kirja-arvonta, jossa voit saada nyt loppuunmyydyn (2 erä tulossa kait lokakuussa) kirjan itsellesi. Klikkaa tästä videoon, tilaa sieltä kanava ja kommentoi videon alle miksi juuri sinun pitäisi saada kirja. Voittaja arvotaan viikon päästä. Katin kotisivut: https://www.tuulentyttaret.fi/ Projekti Planeetta Maa Youtube: https://www.youtube.com/@KatiHoffstrom ✅🔊 Kiinnostaako sinua SGL:n jäsenyys?  Jos haluat tukea avaruuselämästä sekä avaruuskulttuureista uutisointia ja saada mielenkiintoisia jäsenetuja (mm. jäsenlehtiä, jäsenkortin, eksklusiivista videomateriaalia jne.), niin voit hankkia Suomen Galaktisen Liiton jäsenyyden. Lisää jäsenyyksistä täällä. 33% alennus jäsenyyksistä koodilla NEPTUNUS33.


SGL Logo

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page