Armeija kuvasi mahdollisen Plejadilaisten dronen - Tällainen on videolla lentävä objekti
- Wespa
- 21.4.2023
- 2 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 26.4.2023
Lähiaikoina maailmalla on kuvattu paljon pallomaisia ufoja, mm. Los Angelesissa, Taiwanissa sekä Meksikossa. Nyt myös armeija on saanut videolle lentävän pallomaisen kohteen.

Kuvauspaikka USA California 21.04.2023
Nyt myös iltalehti raportoi yhdestä tapauksesta, tällä kertaa armeija sai kuviin lentävän pallomaisen ufon.

Ameijan tekemä havainto on tehty sota-alueella ja sen kuvasi yhdysvaltalainen valvontakone viime vuonna, mutta on nyt vasta esitetty ensi kertaa julkisesti USA:n senaatin puolustusvoimien käsittelyistunnossa. USA:n ufohavaintoja tutkivan viraston johtaja Sean Kirpatrick kertoi senaatin kuulemisessa asiasta seuraavaa. – On käytännössä mahdotonta tunnistaa se [ufo] täysin vain tämän videon perusteella Sen sijaan Plejadilaisena esittäytyvä Swaruu on keronut aiemmin videoilla heidän pallomaisista droneista, niiden toiminnasta sekä teknologiasta. Videoilla ja kuvissa näkyvät kohteet mätsäävät hänen kertomaansa tietoon ja videoilta voimme nähdä, että ne eivät käytä normaalia propulsioon/työntövoimaan perustuvaa teknologiaa, vaan antigravitaatiota. Kävin tarkemmin videolla läpi hänen kertomaansa tietoa sekä kuvia ja videoita pallomaisista ufoista pari kuukautta sitten. Voit katsella aihetta käsittelevän videon tästä.
Linkki videoon: https://www.youtube.com/watch?v=2G5k5zSFjVk Hiljattain pallomainen ufo pääsi myös avaruusaseman kuviin Taiwanin yllä.

Kohde kuvattiin suoraan NASA:n livestriimistä ja sitä käsitteli tarkemmin eksopolitiikka.fi sivusto tässä artikkelissa.
Mitä voimme päätellä tapauksista?
1: Kohteita on kuvattu ympäri maailmaa
2: Kohteet ovat todellisia ja armeijakin myöntää
3: Lentävät pallot eivät käytä tavanomaista lentoteknologiaa (kuten propelleja tai työntövoimaa)
4: Viralliset tahot eivät tiedä mitä ne ovat, eikä sota-alueella kumpikaan osapuoli tunnusta niitä omikseen
Mitä mieltä sinä olet? Lenteleekö taivaallamme Plejadilaisten teknologiaa, niin kuin Swaruu kertoo?
Lisäys: Miksi pidän itse Swaruun tietoa Plejadilaisten droneista luotettavana?
Swaruu on ainut joka väittää tietävänsä mitä nämä pallomaiset ufot ovat. Armeija ja muut ovat palloufoista ymmällään. Swaruu kertoi tästä aiheesta ennen kuin aiheesta tuli viraali (ennen armeijan ja muiden havaintoja). Hän kuvaili myös niiden toimintaa sekä teknologiaa, havainnollisesti kuvaten läpileikkauksien mitä ne sisältävät jne; kuten videolla kävin läpi. Kukaan ei tunnu tietävän mitä nämä ovat, armeijasta lähtien, joten on hyvin loogista että ne voivat olla avaruusporukoiden teknologiaa kuten Swaruu kertoo.
Olen tutustunut myös useampaan Swaruun videoon ja pidän niiden tietoa itse luotettavana.
Toki se on debatin alaista, että uskooko Swaruun olevan Plejadeilta ja se on debatin alaista, että uskooko alusten olevan Plejadilaisten aluksia kuten Swaruu kertoo, mutta se on yksi mahdollisuuksista, varsinkin kun teknologia vaikuttaisi olevan sellaista mitä meillä ei ole.
EDIT 22.04.2023 klo 03:14: Lisätty juttuun video Californiassa eilen kuvatusta ufosta.
EDIT: 26.04.2023 klo 11:04: Lisätty tarkennus siitä miksi itse pidän Swaruuta luotettavana lähteenä sekä kuva Taiwanin yllä kuvatusta palloufosta.

Kyllä todella alulsoa on näkyvissä iltayön aikana ja nättävät sillä ystävääisen muodosteman.. Ne ovat olleet siellä ainakin 3v ja ehkä pidempääkin, joten kyllä seurannassa ollaan..!!! :)