sgl-yläbanneri5.png

Andromedalaiset rakastavat klassista musiikkia

Kontaktihenkilö Alex Collier kertoo viettämästään 91 päivästä Andromedalaisten planeetalla, sekä aluksessa olostaan. Hän kertoo mm. että heille meidän Rock & Roll musiikki on kuin puuroa, mutta tykkäävät Smooth Jazzista sekä Klassisesta musiikista. He tykkäävät eniten musiikista, jossa ei ole sanoja. He tuntevat soiton kautta tulevat tunteet hyvin vahvasti. Andromedalaisilla on iso arkisto eri planeettojen, myös Maapallon musiikkia. Kaikissa asioissa on oma taajuutensa, oma värähtelynsä, puhutaan sitten vaikka kalliosta, kärpäsestä tai ihmisestä. Maapallollakin on oma taajuutensa. Andromedalaiset rakastavat koostaa eri planeettojen ja muiden asioiden taajuuksia yhteen, täten he tekevät musiikkiaan. Miltäköhän kuulostaisi esim. meidän aurinkokuntamme muodostama musiikki, kaikkine planeettoineen Auringon säestäessä?


Andromedalainen taiteilija Vashtan näkökulmasta
Andromedalainen, taiteilija Vashtan näkökulmasta

Kannattaa katsoa tämä kontaktihenkilö Alex Collierin ja Elena Danaanin keskusteluvideo, jossa myös Alexin lisäksi myös Elena kertoo kokemuksistaan. Elena kuvailee videolla mm. skouttialuksen hologrammiteknologiaa sekä ohjausta.

Linkki videoon: https://youtu.be/qJZ