top of page

Yksityinen keskustelu

Julkinen·3 jäsentä

seija.salow55
seija.salow55

Olin ajamassa 4 tietä Temmeksen kohdalla klo 5 aikaan aamulla, kun näin kaukaa kirkkaan valo pallon leijuvan ojan pientareella koivuja ylös alas "tutkien". Taloja ei ollut näköpiirissä eikä autoja tullut vastaan, kirkas valopallo oli noin alle metrin eikä valaissut ympäristöään. Ajoin ohi valopallosta kun huomasin että ajan tajuntani oli kadonnut kun olinkin jo perillä. Nämä kaikki kokemukset olen kaikki kirjoittanut ufotutkijalle, mutta sähköposti katosi johonkin samoin ufotutkijalta.

68 näyttökertaa
seija.salow55
seija.salow55

Harmaat

Siitä on jo vuosia mutta vieläkin vapisen kun muistelen sitä. Heräsin yöllä siihen että en pystynyt liikkumaan ja tunsin kun jokin veti minua, voimakas imu kohdistui päähäni. Panin kaikin voimin hanttiin ajatuksella minua ette kyllä vie, muuta veto voimistui ja vintti pimeni.

Myöhemmin kävin regressio terapiassa koska asia vaivasi minua, mitä oli tapahtunut. Terapiassa näin kun kehoni leijui lentävän lautasen pohjan aukosta sisälle. Seuraava kuvani on kun makaan jollakin alustalla päähäni on laitettu mustia pyöreitä laitteita joista lähti johtoja johonkin en nähnyt mihin. Pöydän ympärillä oli 5 harmaata noin metrin pituista olentoa, joiden silmät/katse pitivät minua hallinnassaan en pystynyt liikkumaan. En muuta muista, suussa oli raudan maku aamulla kun heräsin ja ryöstetty olo.

93 näyttökertaa

Tuoreempi tapaus on kun minua lähestyi 3 humanoidia päivällä kun olin levähtämässä sängyssäni (en nukkunut). Olennot oli ihmisen pituisia ja silmät samanlaiset kuin harmailla ja hopeiset kokohaalarit. Keskimmäinen oli "johtaja" joka ojensi minulle mustan rasian, humanoidilla oli 3 pitkää laihaa sormea jotka kiinnitti huomioni. Kun otin rasian käteeni en muista enää mitään sen jälkeen.

Omat kokemukset

Tämä keskusteluketju on omille kokemuksille. Oletko ollut kontaktsissa avaruusporukoihin tai kokenut jotain ns. yliluonnollista, jonka haluat jakaa. Voit tehdä sen tässä ketjussa yksityisemmin, sillä tämä ketju näkyy vain kirjautuneille jäsenille.

76 näyttökertaa
true000spirit
07. mars 2025

Minun kokemukseni alkoivat 2003 bushin irak sodan ja challengerin onnettomuuden aikoihin jolloin koin rajun aikalinja muutoksen..siita alkoi viiden neljavuotiskauden eli taysikuusta uuden kuun alkuun kestava vuoristorata kun aurinko kiertaa kuoleman laakson lapi. vuosi 2025 on todella uuden aikakauden alku.

Lyhyesti, kaikki alkoi kun sain oman sydameni sanomaan jotain kaunista minuun syntyi korkeampi henkitietoisuus. nain myos silloin tulevaisuuteni interdimesionaalit. tavallaan osa miuna nousi korkeisiin henkisiin maailmoihin mutta se toine osa alkoi havita.. jarjestin 2016 dreamers konferenssin espoossa ja paikalla oli niin paljon "osaajia henkineen ja yhteyksineen etta paljon alkoi tapahtua. 2020 puhuvat linnut tulivat puutarhaani ja 2024 muilta ihmisilta nakyi loppuvan virta. minut yritettiin abductoida eli siepata tai surmata 2025 alussa mutta onnistuin pysayttamaan sen. Heidan tarkoituksena oli hiljakseen hivuttaa minut taloni ja epailematta paljon muutakin toiseen rinnakkaistodellisuuteen..Jos Mari Swaruu:n viimeaikaisia paivityksia on uskominen niin plejadialaiset taygetalaiset ovat huomanneet saman kaappaushankkeen

    jäsentä

    • Wespa

      SGL Perustaja

    • seija.salow55
      seija.salow55
    • T R
    discord-logo-alapalkkiin2.png
    Telegram icon link
    fblogo-pieni.png

    Liity sähköpostilistallemme ja saat ilmoituksia mm. uusista artikkeleistamme

    Someryhmämme, tutustu samanhenkisiin <3

    Kiitos liittymisestä!

    Copyright © ∞ Suomen Galaktinen Liitto. All Rights Reserved.

    bottom of page